Sofia ja Elina lähtivät puhtaasta ystävällisyydestään Hellun ja Arskarin muuttoavuksi, jotta he pääsisivät muuttamaan kämppään, jossa olisi enemmän tilaa ja mahdollisuus järjestää entistä kosteampia hippoja.
Hellun, Arskarin ja Runkkarin laiskotellessa Elina ja Sofia painoivat hiki hatussa. Duunia siis. Kun Arskari ja Runkkari lähtivät katsomaan "pelejä" rupesivat tytöt latomaan pizzaa kylmäaltaasta kärryihin, kärryistä kassalle, kassalta syliin, sylistä autoon, autosta syliin, sylistä pöydälle, pöydältä pellille, pellillä uuniin, pellillä uunista, pelliltä lautaselle ja vihdoinkin sinne minne pitikin eli naamaan. Ja kuka väittää että pikaruoka on nopeaa.
Pizzan ahneen naamaan ahtamisen ohella innostuimme hetkellisen nostalgian vallassa katselemaan Abishowtamme vuoden takaa. Se oli jo silloin paska, joten miksi kuvittelimmekaan, että se olisi parantunut vuoden aikana. Eihän sitä selvinpäin kestänyt katsoa, joten ratkesimme maistelemaan kuohuviinejä ja tutustuimme viinisanastoon.
Noh, sitten huomasimmekin, että telkkarista tuli lauantai-illan tv-tarjonnan huippu eli Putous. Ryhdyimme raivokkaaseen Mikon (vaikka se olikin pudonnut jo) kannustukseen Minttushottien voimin. Aloitettiin ottamalla Mikolle ja loppujen lopuksi otettiin aina kun Harjakainen nuolaisi huuliaan. Kannattaa kokeilla, tulokset ovat huomattavat.
Harjakaisen häviöstä ja minttupullon tyhjentymisestä tuohtuneina päätimme lähteä huuhtelemaan raivomme taloyhtiön uima-altaalle. Ennen sitä joimme kuitenkin pullolisen kuoharia ja pari sidukkaa. Kun oli aika siirtyä altaalle silmät vielä liikkuivat, jonka vuoksi messiin otettiin lisää viinaa eli pullo kuoharia ja pullo fisua. Kuositakuu.
Allas-osastolla aloitimme saunomalla, josta siirryimme altaalle, sillä Sofiaa alkoi heikottaa, mikä oli hyvinkin yllättävää, mikäli ottaa huomioon kevyen varustelumme. Elina painui täyttä häkää pohjaan ja olisi halunnut muutkin mukaansa. Sofia yritti parhaansa, mutta päätyi kyljelleen pintaan sukeltelemaan. Sofia ei kauaa altaalla viihtynyt, kun hänen aikansa tuli jo lähteä tervehtimään wc-pyttyä. Tästä eteenpäin Sofialla ei ole muistikuvia ennen aamua.
Joku naapurin vanha harppu tuli saunaosastolle, heti kun sai jalkansa vedettyä ylös haudasta, urputtamaan jotakin, mikä ei selvästikkään ollut muistamisen arvoista. Hellun ja Sofian piilotellessa vessassa Elina hoisi tilanteen diplomaattisesti, erittäin hyvin selvää näytellen. Harppu ei epäillyt mitään. Tässä vaiheessa silmät (tai Sofialla mikään muukaan ruumiinosa) ei enää liikkunut, joten koimme parhaaksi siirtyä takaisin asunnolle. Kello oli muuten kymmenen.
Omat muistikuvamme eivät enää riitä kertomaan illan kulusta, joten joudumme tukeutumaan Arskarin ja Tinskarin todistajalausuntoihin. Pojat sanovat löytäneensä Sofian alasti nukkumasta olohuoneen matolta, mutta Sofian mukaan tämä ei kuitenkaan ole totuus, sillä hän oli "alusvaatteisillaan lepäämässä". Elina ja Sofia olivat vieretysten puhumassa norjaa vessanpytyllä, jonka jälkeen he kuulemma pesivät kylpyhuoneen mattoa, sillä rapatessa roiskuu, minkäs sille mahtaa. Tässä vaiheessa Hellu oli luullaksemme vaipunut koomaan. Ja tilanne rupesi olemaan jo Game Over meiltä muiltakin.
Sofia päätti mennä katselemaan hesalaisen sielunmaisemaa ja näki vain mustaa aamuun saakka, muutamaa mirriä lukuunottamatta. Elina koki vielä kykenevänsä ottamaan lisää viiniä, mutta kuinka väärässä hän olikaan. Tämän luulon seurauksena hän päätyi takaisin pytylle ja suihkuunkin siitä sitten vielä.
Aamulla laitoimme KAIKEN Kinnusen piikkiin: Niin dokailut kuin mokailutkin, pokailulta sentään säästyttiin.
Tänne vaa muide pervojen sekaan juhlimaan!
Mikä tää on?
Parhaita iltoja, krapuloita, ihmisiä, juomia koottuna blogiksi.
Blogia päivittävät parikymppiset opiskelijat Elina, Sofia ja Suski.
Blogissa seikkailevat myös muut ystävämme.
Perustuu tositapahtumiin. Nimet ovat muutettu.
Blogia päivittävät parikymppiset opiskelijat Elina, Sofia ja Suski.
Blogissa seikkailevat myös muut ystävämme.
Perustuu tositapahtumiin. Nimet ovat muutettu.
Arkisto
- huhtikuuta 2012 (1)
- tammikuuta 2012 (1)
- joulukuuta 2011 (3)
- syyskuuta 2011 (1)
- elokuuta 2011 (1)
- heinäkuuta 2011 (3)
- kesäkuuta 2011 (1)
- toukokuuta 2011 (5)
- huhtikuuta 2011 (4)
- maaliskuuta 2011 (6)